– Pablo Picasso
Helsingin Kaupunginteatterissa esitettävä Let’s Play Business sai meidät nauramaan jo ennen ensimmäistä repliikkiä. Juha Jokelan terävä ja monikerroksinen käsikirjoitus osuu työelämän ja ihmisyyden kipukohtiin – ja tekee sen paikoin hykerryttävästi.
Helsingin kaupunginteatterin Kuningatarnäytelmä ei kumarra historiankirjoille, vaan ihmisyydelle. Ihanaa kun ne pussaavat oikeasti, tuumasivat katsomossa kohtaamamme lukiolaiset. Sen kuumemmaksi tunnelma ei tällä kertaa noussutkaan.
Onko Teatterikesä tylsä, kuten kolumnisti väitti? Meidän viikkomme Tampereella todisti muuta: yhdeksän esitystä, käytävät kuhisivat, jonoissa analysoitiin ja lavalta sinkosi viiden tähden helmiä, nyrjähtänyttä savolaismayhemia, mutta myös viileäksi jättänyt teos.
Helsinki Dance Company teki sen jälleen – upean, kansainvälistä tasoa olevan esityksen. Dreamer tempaa katsojan heti alussa mukaansa arkisten farkkujen ja villamekon alta kuoriutuvaan transsinomaiseen, eksistentiaaliseen kokemukseen. Esitys haluaa myös kutsua henkilökohtaisia tulkintoja – ja niitäkin totisesti syntyy.
Mitä tapahtuu, kun katsoja kohtaa teatterin lavalla itse kuoleman kaikessa sen rujoudessaan? Viiruksen hieno kaksituntinen esitys vie monet täysin uuteen maastoon: kuolemisen kauhun ja lohduttavan pehmeän sylin välimaastoon, vibraattorien villistä lattiatanssista kuoleman korahteluihin. Tässä ainutlaatuisessa kohtaamisessa jokin muuttuu meissä kaikissa
Mitä jää jäljelle, kun maailma on tuhoutunut? Helsingin kaupunginteatterin ja Q-teatterin yhteistuotannossa selviytyjäjoukko rakentaa uutta maailmaa, jossa teatteri on kielletty, ja ruokavaliokin lipsahtaa kannibalismiin. Välillä taas lauletaan antaumuksella rakkaudesta ja näytellään Shakespearea. Tiedostavaa naivismia? Ainakin katsojia hymyilyttää.
Takomon Luodut katseet on hupaisan kauhistuttava tutkielma katsen dynamiikasta ja kipeistä muistoista. Intensiivinen tunnelma vie mukanaan. Lopulta kaikki kuitenkin näkevät vain sen, mitä he haluavat nähdä. Niin mekin.
Ryhmäteatterin kevään uutuus sekoittaa taitavasti kirjailijan elämän ja hänen kirjoittamansa tarinan, mutta saattaa sekoittaa hieman myös katsojan päätä. Suru, syyllisyys ja ihmisten kohtaamattomuus kietoutuvat kudelmaksi, jossa eri tasot hakevat toisiaan loppun asti. Meissä teksti herätti hyvin erilaisia ajatuksia. Ehkäpä koko elämämme on vain yksi simulaatio? Ja huumaava meren tuoksu – mistä se tuli?
Kenen menneisyys on totta kun muistot elävät tarinoissa, joita me kerromme toisillemme? Kävimme katsomassa kehuttuun romaanin perustuvan näytelmän. Toinen meistä oli juuri lukenut kirjan, toinen ei. Miten kokemus erosi?
Kun Jumalat-esitys päättyy, katsoja jää miettimään: mitä jäi? Esitys vyörytti lavalle teemoja Oidipus-kompleksista feminismin ja perheen valtasuhteista teattereiden talousahdinkoon. Visuaalisesti näyttävä ja älyllisesti kunnianhimoinen kokonaisuus heitti hieman liian monta ylinokkelaa volttia, mutta jotenkin ihmeellisesti lopussa päästiin silti helvetistä taivaaseen.
Hollywoodin oudon 50-luvun tähden elämäntarina ihastuttaa KOM-teatterissa. Maila Nurmen lyhyyeksi jääneessä kuuluisuudessa on mustat reunat ja mitä uskomattomampia käänteitä. Ja parasta on, että lopuksi katsojan tekee mieli itsekin vähän kiljua.
Akse Petterssonin Kansallisteatterissa nähtävä uutuus osoittaa, miten ihmisen kiihkeä into rakentaa huomista voi lopulta hukkua hämmennykseen. Banaalin omalakinen teos kutkutti, mutta ei vielä ihan lähtenyt lentoon.
ARVOSTELU & DIALOGI | Kansallisteatteri: Eläinten vallankumous – Olipa mukava päästä vihdoin kokemaan uusi Kansallisteatterin remontissa tehty Taivassali-näyttämö. Sinne mennään hauskasti pienen näyttämön aulan takaa
Voiko saman teoksen kokea näin eri lailla? Boris Godunov kietoi toisen meistä hurmiotuneeseen tunnelmaan wc-paperilla koristeltuna, kun toiselta esitys karkasi lähes kokonaan. Oliko syy testosteronitasoissa vai missä?
Larissa Sansourin -näyttely kuljettaa syviin inhmillisiin kokemuksiin, mennesseen ja tulevaan, traumaan ja toivoon vähäeleisen koskettavasti. Näyttelyn seitsemän video- ja installaatioteosta vievät matkalle jonnekin, ehkä jokaisen hieman eri paikkaan. Ne ovat meditatiivisen kutsuvia, avoimia ja silti samalla puhuttelevia. Tämä näyttely kannattaa nähdä! Meillä aikaa meni salissa istuen lähes kaksi tuntia.
Näyttely loppuu 2.3.3025
Viiksekkäiden hahmojen avoimien ovien iltamassa mikään ei ole perinteistä: maailma pyörähtää nurinpäin, tyylilajit vaihtuvat lennosta, ja yleisö löytää itsensä osana spiraalinomaista matkaa minuuteen ja takaisin. Parantaja ei ole vain esitys, vaan kokemus, joka leikittelee yhteisöllisyyden, huumorin ja itsetutkiskelun rajamailla. Lopulta esityksen hiljaisimmasta kohdasta löytyi myös tärkeä viesti.
Helsingin Kaupunginteatterin Silence on lumoava tanssiteos, joka vie katsojan erillisyyden ja yhteyden väliseen tilaan, hiljaisuuteen ja runouteen, nauruun ja akrobaattisiin voltteihin. Tällä hetkellä loppuunmyyty esitys palaa toivottavasti lavalle vielä uudelle kaudelle. Hengästyttävän vaikuttava ja pulppuava tanssiteos sopisi mainiosti jopa Linnan juhlien preludiksi. Bravo Helsinki Dance Company ja Kinetic Orchestra!
Krista Kososen ääni johdattaa katsojan tiheätunnelmaiseen mysteeriin, jossa rakkaus ja rakkaudettomuus kietoutuvat toisiinsa sota-ajan karuissa kehyksissä. Lempi on yhtä aikaa visuaalinen ja sanallinen kudelma, joka muistuttaa meitä arvostuksen tärkeydestä – itseä ja muita kohtaan. Mutta mitä jää, kun lempi katoaa kokonaan?
KOM-teatteri tunnetaan laadustaan, ja nytkin vierailu kannatti. Islantilainen menestysnäytelmä Seitsemän tarinaa häpeästä jäi kuitenkin tällä kertaa hieman hajanaiseksi kokemukseksi. Naurua, taitavaa näyttelijäntyötä ja sykähdyttäviä hetkiä riitti silti. Teatteri-illan kruunasivat klassikkoteatterin ohella Sea Horsen klassikkomuikut . Esityksen ehtii vielä nähdä 14.12. asti. Ja keväällä on luvassa lupaava Vampira.
Kristian Smedsin tulkinta Arto Paasilinnan Jäniksen vuodesta tuo klassikon teatterilavalle yhdistämällä hulvattoman komedian ja pelkistetyn tragedian. Näyttämöllä nähdään ylienergisen jäniksen rinnalla muun muassa Kekkosen ajan salaliittoteoreetikko ja ujo metsämansikka. Hilpeän vapauttava esitys karkaa lopulta etuovesta pihalle asti. Oma huomiomme kohdistui myös näyttelijöiden kenkiin – hieman yllättävästä syystä!
