ARVOSTELU | Jäniksen vuosi, Kansallisteatteri
– Jäniksen vuosi on Arto Paasilinnan romaaniin perustuva ikoninen elokuva, joka on jättänyt jälkensä moniin, myös minuun. Nyt tarina on siirtynyt mestariohjaaja Kristian Smedsin tulkitsemana teatterilavalle. Ei ihme, että esitykset ovat lähes loppuunmyytyjä. Esitys myös palkitsee – vaikka omat niskat menivätkin lähes sijoiltaan. Heti alkuun siis varoitus: tässä esityksessä ei kannata istua aivan eturivissä.
– Totta, eturivi on usein hyvä, muttei tällä kertaa. Näyttelijät olivat poikkeuksellisesti lähes koko ajan aivan lavan reunalla, ja heistä näki eturiveillä lähinnä kengät. Uskon, että suurimmalla osalla kipeytyivät niskan sijaan kuitenkin naurulihakset. Esitys oli alusta asti mukaansatempaavaa komediaa, lähes stand upia. Jäniksen lisäksi omaa settiään heittivät muun muassa hulvaton pääskynen ja ujo metsämansikka. Viereinen seurue valittelikin puoliajalle lähtiessään naurusta kipeytyneitä kasvolihaksiaan.
– Ensimmäinen puoliaika meni omaan makuuni ehkä hieman liikaakin kohelluksen puolelle. Toinen puoliaika olikin sitten ihan jotain muuta. Oli kiinnostavaa, miten elokuvan muistot alkoivat herätä näytelmän edetessä. Esitystä tulee silloin verrattua väistämättä leffaan, mutta samalla kohtaukset saavat syvyyttä. Tarina itsessäänhän on myös yhä ajankohtainen – oravanpyörästä pois hyppäävä mies, joka etsii vapautta ja löytää uuden suhteen luontoon. Eikö jotain sellaista tapahtunut monille meistä korona-aikanakin?
Oravanpyörästä pois hyppäävä mies etsii vapautta ja löytää uuden suhteen luontoon. Eikö jotain sellaista tapahtunut monille meistä korona-aikanakin?
– Totta. Minusta kuitenkin tuntui, että esityksessä miehen vahva kaipuu vapauteen ei täysin herännyt – tai koskettanut itseä. Monet kohtaukset jäivät myös itselleni irrallisiksi, esimerkiksi sinänsä hauska Kekkosen erämaapatsas. Se taas voi johtua siitä, että minä en muistanut leffasta tai alkuperäisestä tarinasta juurikaan mitään. Kokonaisuutena oli silti hyvin taitavaa ja nautittavaa teatteria. Esitystapa itsessään oli myös poikkeuksellisen vapaata: näyttelijät eivät pysyneet vain lavalla, ja tyylilaji vaihteli rohkeasti komediasta pelkistettyyn tragediaan.
– Mustanpuhuva loppuosa tavoitti myös alkuperäisen tarinan herkän ytimen. Oli sykähdyttävää, kun Korpela lampsi lavalta pois kohti Rautatientoria. Reitti vapauteen kulki siis lopulta ihan vaan etuovesta. Tosin ennen lähtöään hän heilutteli haulikkoaankin sen verran vapautuneesti, että aloin jo tarkistaa, onko varmasti leikkipyssy.
– Haha! Minä taas mietin, voiko arvostelussa käsitellä näyttelijöiden kenkiä. Niitä tuli tässä esityksessä poikkeuksellisen paljon tuijoteltua, mutta olen muutenkin viime aikoina kiinnittänyt huomiota katumuotilenkkareiden yleistymiseen teatterilavoilla. Nyt jäniksellä oli trendikkäät New Balancet ja toisella näyttelijällä räväkänpunaiset Converset. En tiedä, sopivatko ne aina rooleihin, mutta nykyihmisethän rakastavat lenkkareitaan – eräänlaista vapaudenhalua nekin! Jokin pieni tahaton linkki nykyaikaankin siis.
– Korpelan vaeltajakengät edustivat kuitenkin perinteisempää teatterityyliä: kunnolla kuluneet ja repsottavat klonksut. Ne myös sopivat täydellisesti hänen kulmikkaaseen karismaansa. Eikä muunlaisilla kengillä olisi kyllä voinutkaan laahustaa kohti lopullista vapauttaan – ainakaan, jos samalla uskoo muuttuneensa itse jänikseksi.
ESITTELY | Kansallisteatteri: Jäniksen vuosi
Arto Paasilinnan rakastetuin teos nähdään nyt ensimmäistä kertaa Kansallisteatterissa ‒ Kristian Smedsin ohjaamana. Tarinassa Kaarlo Antero Vatanen on hermoromahduksen partaalla.Vaikka hänellä on työ, rahaa ja puoliso, mikään ei tunnu enää miltään. Elämä heittää Vatasen tielle Jäniksen 
‒ ja hänen kohtalonsa muuttuu lopullisesti. Alkaa omituinen reissu, joka vie miehen ja Jäniksen turuille ja toreille, takametsiin ja sivupoluille. Arto Paasilinnan Suomeen, jossa elää Euroopan onnellisin ja kummallisin kansakunta.
Jäniksen vuosi on hullunkurinen, vilpitön ja haikea aikuisten teatterisatu vapaudesta ja kohtalon kummallisista koukeroista. Kristian Smedsin ohjauksessa teoksesta sukeutuu lämminhenkinen kansanjuhla, johon ovat tervetulleita kaikki jäniksenmieliset kansalaiset ja muut salaviisaat. Vahvalle näyttelijäntyölle rakentuvassa komediassa nähdään Tommi Korpela Vatasen roolissa, Jäniksenä Marja Salo 
sekä muissa rooleissa Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Juha Varis.
Arto Paasilinnan romaani Jäniksen vuosi ilmestyi Weilin & Göösin kustantamana vuonna 1975. Tämän jälkeen romaanista on otettu lukuisia painoksia eri kustantajien julkaisemina, ja se on käännetty kolmellekymmenelle kielelle.
Lisätietoja: https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/janiksen-vuosi#introduction
