ARVOSTELU | Seitsemän tarinaa häpeästä
– KOM-teatteri on yksi teatterinystävän vakiokohteista, joka harvoin tuottaa pettymyksiä. Tällä kertaa oli erityisen kiinnostavaa, että lavalle oli tuotu islantilainen, palkittu esitys Seitsemän tarinaa häpeästä. Tapoihimme uskollisina emme olleet lukeneet esityksen arvosteluja etukäteen. Olikin jälleen kutkuttavan odottava olo kävellä Korkeavuorenkatua kohti teatteria.
– KOM-teatterissa on tosiaan aina mukava käydä, ja ilta alkoi tällä kertaa kaksinkertaisen klassisesti: ensin piipahdus ystävien kera syömässä Sea Horsessa eli Sikalassa. Molemmat, sekä ravintola että teatteri, ovat legendaarisia omissa sarjoissaan. Ilta olikin hyvä kokemus, vaikka itse esitys ei ollut ihan täysosuma. Se poukkoili etenkin alussa moneen suuntaan.
– Esitys ei ehkä ihan tiennyt, halusiko se olla enemmän kreisi komedia vai koskettava draama, todennäköisesti pyrkien olemaan molempia. Yritin myös tarinoiden lomasta tunnistaa häpeää – tai edes myötähäpeää – mutta en löytänyt. Joku toinen ehkä löysi. Mutta ikään kuin joku juonen lanka olisi jäänyt punomatta. Hauskoja hetkiä ja hienoja kohtauksia esityksessä kuitenkin riitti.
KOM-teatteri on yksi vakiokohteista, joka harvoin tuottaa pettymyksiä.
– Häpeämättömästi poistuimme siis ilman häpeää. Ja ei, siinäkään ei ole mitään hävettävää!
– No niin, huumoria riitti esityksessä yllin kyllin. Ja näyttelijätyö oli taitavaa. Oli hauskaa nähdä vasta muutamia viikoja sitten kehumamme Katja Küttner jälleen lavalla, ihan erilaisessa roolissa, mutta jälleen onnistuen. Mukana oli myös tuoreita kasvoja, kuten KOMin uusia, omia näyttelijöitä ja vierailijoita, kuten Satu Silvo.
– Näytelmä oli lupauksensa mukaisesti hillitön matka – johonkin. Ja erityispisteet myös Sikalalle muikuista! On hienoa, että tässä ajassa on klassikkopaikkoja, joihin aina mielellään palaa.
– Väliajalla ehdinkin jo naputella liput KOMin kevään ohjelmistoon tulevan Vampiran ennakkonäytökseen. Sen alaotsikko Miten kaivaa oma hauta suulla sai jo itsessään nauramaan. En vielä tiedä siitä enempää, joten saa nähdä nouseeko se kevään tärppeihin. Mutta pian me siis tosiaankin taas palaamme!
ESITTELY | Seitsemän tarinaa häpeästä (Esityksiä 14.12.2024 saakka)
Nuori poliisi Agla (Isla Mustanoja) ryntää psykiatrin (Juho Milonoff) vastaanotolle kesken toisen potilaan terapiasession. Hän haluaa saada lääkkeitä. Paljon lääkkeitä. Hän on kokenut jotakin kamalaa ja haluaa vain nukkua ja unohtaa. Mutta psykiatri ei päästä Aglaa niin helpolla, sillä hänellä on mielestään juuri oikea apukeino. Psykiatri on nimittäin kehittänyt metodin, jolla häpeä voidaan parantaa kokonaan. Aglan muistot ja tarinat menneisyydestä riuhtovat häntä 70-luvulta nykypäivään, isoäidin (Satu Silvo) luokse Floridaan ja taas takaisin kylmään Islantiin.
Seitsemän tarinaa häpeästä nostaa röyhkeästi ja raikkaasti esille ylisukupolvisuuden kysymykset – ne, joista vaikenemme, jotka lääkitsemme ja jotka tulevat meille lopulta hyvin kalliiksi.
Esityksen ohjaa helsinkiläissyntyinen ohjaaja ja näytelmäkirjailija Ona Korpiranta. Hänen aikaisempia töitään ovat muun muassa Solaris ja Sinä päivänä kun Luoja teki isän. Rooleissa nähdään Youssef Asad Alkhatib, Katja Küttner, Juho Milonoff, Isla Mustanoja, Tuuli Paju ja Satu Silvo.
Moninkertaisesti palkitun islantilaisen näytelmäkirjailijan Tyrfingur Tyrfingssonin kirjoittama Seitsemän tarinaa häpeästä (Sjö ævintýri um skömm) sai ensi-iltansa Islannin kansallisteatterissa vuonna 2022 ja nousi kotimaassaan teatteritapaukseksi.
