Kun maailma kellahtaa nurinpäin – Takomon Parantaja yllättää ja lohduttaa

– Tällä kertaa pääsimme vierailemaan Takomossa, näyttelijäkollektiivin perustamassa Viiksi-instituutissa, jossa esillä oli trilogian viimeinen osa, Parantaja. Esitys ei ole perinteistä teatteria, vaan pikemmin jonkinlainen yhdessä koettu teos, esittelyn mukaan avoimien ovien iltamat. Näyttelijät näyttelevät, mutta myös ”epänäyttelevät” ja puhuttelevat suoraan yleisöä. Näytelmän päähahmo tohtori Hardn, tai häntä näyttelevä Joanna Haartti, kyseli esityksen alussa, onko mukana ensikertalaisia, ja naurahti lempeästi useamman käden noustessa ylös, että mitenköhän te pysytte mukana. Mitä sanot, pysyimmekö?

– No, esitys lähti jo hyvin mielenkiintoisesti liikkeelle, kun tohtori Hardn astui rooliinsa ja  johdatti katsojat väitöskirjatutkimuksensa avulla spiraalinomaiselle matkalle minuuteen – aina kosmisiin tasoihin ja takaisin. Ja se oli vasta alku. Tyylilajikokeiluja ja käänteitä riitti, paljon onnistuneita dynamiikan vaihteluita. Tätä esitystä on vaikea sanallistaa, mutta  jonkinlaisesta kaoottisuudesta huolimatta täytyy sanoa, että pidin. Enkä edes osaa sanoa tarkalleen miksi.

– Minä taas löytäisin tästä puhuttavaa paljonkin. Jo teema oli hyvin mielenkiintoinen. Me kaikki haluamme parantua ja parantaa – kuka loputtomasti itseään, kuka taas maailmaa. Teema nousi pintaan eri muodoissa, pääosin näyttelijöiden omien kokemusten kautta. Itse jäin janoamaan siltä osin jopa enemmän. Mutta teos tuntuu haluavan olla enemmän kokoelma mielentiloja ja kokemuksia kuin järjellä tavoitettavissa. Ja hyvä niin. Siihen pitää vaan osata heittäytyä mukaan.

– Teemojen liikehtiminen kokeiluissa oli kiinnostavaa, mutta joitakin kohtia olisi voinut myös tiivistää ja muutama pitkitetty vitsikin mahtui mukaan. Pessi ja Illusia -kirjan satu taas esimerkiksi oli hieno löytö – siinä olisi voinut luottaa itse tarinan voimaan vielä vahvemminkin. Toki Alepa-muovikassissa ja oluttölkeissäkin on vahvaa kummelimaista symboliikkaa. Kerroksia esityksestä siis totisesti löytyy!