– Pablo Picasso
Akse Petterssonin Kansallisteatterissa nähtävä uutuus osoittaa, miten ihmisen kiihkeä into rakentaa huomista voi lopulta hukkua hämmennykseen. Banaalin omalakinen teos kutkutti, mutta ei vielä ihan lähtenyt lentoon.
Viiksekkäiden hahmojen avoimien ovien iltamassa mikään ei ole perinteistä: maailma pyörähtää nurinpäin, tyylilajit vaihtuvat lennosta, ja yleisö löytää itsensä osana spiraalinomaista matkaa minuuteen ja takaisin. Parantaja ei ole vain esitys, vaan kokemus, joka leikittelee yhteisöllisyyden, huumorin ja itsetutkiskelun rajamailla. Lopulta esityksen hiljaisimmasta kohdasta löytyi myös tärkeä viesti.
Helsingin Kaupunginteatterin Silence on lumoava tanssiteos, joka vie katsojan erillisyyden ja yhteyden väliseen tilaan, hiljaisuuteen ja runouteen, nauruun ja akrobaattisiin voltteihin. Tällä hetkellä loppuunmyyty esitys palaa toivottavasti lavalle vielä uudelle kaudelle. Hengästyttävän vaikuttava ja pulppuava tanssiteos sopisi mainiosti jopa Linnan juhlien preludiksi. Bravo Helsinki Dance Company ja Kinetic Orchestra!
Krista Kososen ääni johdattaa katsojan tiheätunnelmaiseen mysteeriin, jossa rakkaus ja rakkaudettomuus kietoutuvat toisiinsa sota-ajan karuissa kehyksissä. Lempi on yhtä aikaa visuaalinen ja sanallinen kudelma, joka muistuttaa meitä arvostuksen tärkeydestä – itseä ja muita kohtaan. Mutta mitä jää, kun lempi katoaa kokonaan?
KOM-teatteri tunnetaan laadustaan, ja nytkin vierailu kannatti. Islantilainen menestysnäytelmä Seitsemän tarinaa häpeästä jäi kuitenkin tällä kertaa hieman hajanaiseksi kokemukseksi. Naurua, taitavaa näyttelijäntyötä ja sykähdyttäviä hetkiä riitti silti. Teatteri-illan kruunasivat klassikkoteatterin ohella Sea Horsen klassikkomuikut . Esityksen ehtii vielä nähdä 14.12. asti. Ja keväällä on luvassa lupaava Vampira.
Kristian Smedsin tulkinta Arto Paasilinnan Jäniksen vuodesta tuo klassikon teatterilavalle yhdistämällä hulvattoman komedian ja pelkistetyn tragedian. Näyttämöllä nähdään ylienergisen jäniksen rinnalla muun muassa Kekkosen ajan salaliittoteoreetikko ja ujo metsämansikka. Hilpeän vapauttava esitys karkaa lopulta etuovesta pihalle asti. Oma huomiomme kohdistui myös näyttelijöiden kenkiin – hieman yllättävästä syystä!
Teatteri Takomo on rohkeiden kokeilujen teatteri, jonka esityksissä on usein löytöjä. Esitysruno Välittämisestä lupasi olla runollinen matka välittämiseen, mutta jossain mutaisen ruutanalammen kohdalla yhteys katosi ja merkitykset sumentuivat. Näyttelijä Katja Küttnerin ääni ja läsnäolo ehtivät kuitenkin luoda hyvin vahvan tunnelman. Hesarin arvostelija antoi samalle esitykselle neljä pistettä, ja sekin on mielenkiintoista.
Vuosaaren tyhjään koulurakennukseen sijoittuva Helsinki 98 -ryhmän esitys tarjoaa intensiivisen matkan hulluuden syövereihin ja Venäjän nykytilanteeseen. Katsojina pääsimme Navalnyn vankisellin naapuriin, jakamaan vartijan ja vangin dialogia. Tämän kokonaisvaltaisen teatterikokemuksen keskellä, samana iltana kun Yhdysvaltain vaalitulokset ratkesivat, mieleen nousi kysymys: kuka tässä maailmassa lopulta on hullu? Esityksestä saattaa tulla vielä lisäesityksiä.
Tony Kushnerin mestariteos Angels in America tekee taikojaan Kansallisteatterin lavalla heti ensimmäisistä minuuteista lähtien. Vahvat roolisuoritukset, rohkeat teemat ja lähes hypnoottinen energia tempaisivat meidät mukaansa niin, että arki-illan kaamos muuttui hetken valoksi. Kuka olisi arvannut, että yli 30 vuotta vanha näytelmä maailmasta AIDS-kriisin keskellä tuntuisi myös yhä niin ajankohtaiselta.
Hyvä teatteri taiteilee usein kuin ohuella nuoralla, yhdistäen mitä uskomattomampia osa-alueita, naurua ja surua. Näin tekee taatulla ryhmislaadulla myös juuri ensi-iltansa saanut Lemminkäisen äiti. Toisen arvostelijan mielestä tarina ei täysin pysynyt kasassa – mutta ei pysynyt märkiin sukkiin ja pingviineihin eksynyt arvostelummekaan. Sllti merkityksiä tihkuva esitys piti molemmat vahvassa imussaan.
Miten käy kun räiskyvän näyttävän suurmusikaali Moulin Rougen jälkeen menee katsomaan pienen Lilla Teaternin intiimille lavalle sovitettua Dancer in the Dark musikaalia? Valoisasti! Klubimaisessa katsomossa katsoja on itsekin melkein osa esitystä, johon esiintyjät kuiskaajasta lähtien heittäytyvät täysillä.
Lars von Trierin elokuvaan perustuva musikaali hylkää leffan mustat sävyt ja luottaa valon voimaan. Pienen lavan tunnelma ja vahva musiikki lämmittävät suurella sydämellä ja suuren maailman otteella – också pä finska.
Kansallisteatterin näytelmä Kurjet tuo lavalle Krohnin kirjoittavat sisarukset, joista tunnetuin oli Aino Kallas. Esityksen historiallinen konteksti ja naisten tarinat heräävät kiehtovasti eloon lavalla. Sisarusten hajamielinen veli ja hänen kadonneet avaimensa saivat katsomon myös nauramaan – ”Ihan kuin meidän kotona!” huudahti eräs katsoja ääneen. Mutta jäikö esitys pelkäksi kulttuurisuvun kronikaksi vai syttyikö sisäinen lamppumme?
Nobelisti Elfriede Jelinekin näytelmätekstissä oman aikakautensa ikoni Jackie Kennedy Onassis kuljettaa katsojan peilikuvansa taakse. Näytelmä ei päästä naismyyttejä, ikuisuutta eikä katsojaakaan helpolla. Polveilevan tekstin äärellä myös omat ajatuksemme polveilivat ja arvostelukin muuttui lähes runoksi. Juuri niin oli hyvä.
Helsingin kaupunginteatterin suurmusikaali tarjoaa upeita kohtauksia, kekseliästä visuaalisuutta ja esiintyjissä suorastaan tähtiainesta. Esitystä on turhaan verrattu samannimiseen elokuvaan, musikaalin vahvuus on juuri sen live-energisyydessä. Moulin Rouge saa sekä nauramaan että itkemään, lennättäen katsojan hetkeksi irti arjesta, tähtiin asti. Ja sille lennolle todella kannattaa lähteä!
Ilon aika uhmaa perinteistä tarinankerrontaa ja vie katsojan tuntemattoman ja tutun maiseman välimaastoon, visuaalisiin näkymiin, kohtaamisiin ja kohtaamattomuuteen. Vahvan energian voimalla etenevä esitys ei taivu helppoon analyysiin. Arvostelumenestyksen voi myös nähdä ja kokea monin tavoin. Kun toinen lentää esityksen mukana, toinen hiljenee ihmettelemään. Niin kävi meillekin.
Mitä tapahtuu, kun lavalle astuu henkilö, jonka ääni on liian hiljainen kuultavaksi? Juha Jokelan ohjaama näytelmä Eerika Rantasen tähänastinen elämä sukeltaa syvälle muistojen kipukohtiin ja nuoren naisen kasvutarinaan, joka pohjaa näyttelijöiden omiin kokemuksiin. Esitys ehtii nimestään huolimatta käsitellä vain Eerikan teinivuodet.
Aila Meriluodon elämä näyttämöllä on intensiivinen matka suomalaisen kulttuurihistorian syövereihin, lahjakkaan naiskirjailijan vähättelystä ja traumojen varjosta valoon. Lopuksi näyttämöllä seisoo miesten ja kohujen sijaan kuitenkin itse Aila.
Vain toinen meistä oli lukenut Ailan kirjoja, mutta esitys miellytti molempia. Maljamme Ailalle!
Valokuvataiteen nouseva tähti Emma Sarpaniemi haastaa ja naurattaa samaan aikaan. Ihan kaikista Sarpaniemen palloista ei tällä kertaa saanut koppia, mutta ei tarvitsekaan saada.
Kajaanilaiset nousivat yleisön suosioon vuoden 2024 Teatterikesässä tuomalla lavalle klassikkojen klassikon, Minna Canthin Anna Liisan. Esitys oli kutkuttava yhdistelmä tanssia, kuvataidetta ja voimakkaita rooleja maustettuna nykymusiikilla PMMP:stä Pehmoainoon ja Bämään. Pistä kalenteriisi: Anna-Liisa tulee vierailulle Espoon Teatteriin keväällä 2025!
Satan-esityksen jälkeen tuli illan kohokohta. Jos jumala on olemassa, niin tälläisellä hetkellä siihen voi hetken uskoa. Mitä luovuutta, taituruutta, uuden luomista!
Tähtiä ja arvosteluja. Kaikki oikeudet pidätetään.
Saat satunnaisen uutiskirjeen kun se käynnistyy
