Espoon Emma yllätti leikkisällä konkretismilla ja naisenergialla – ehdottomasti suositeltava!

ARVOSTELU Tiitta Vaulos | Jari Simonen

– Rouheissa vanhoissa teollisuuskiinteistöissä on jotain, joka jo tilana viehättää. Ja nyt esillä olevat näyttelyt sopivat Emman avariin tiloihin tosi hyvin. Kokeilevaa konkretismia -näyttely oli kattava, kokeileva ja leikkisä. Ja Brooklynista Suomeen kutsutun visionäärisen kyvyn Tschabalala Selfin näyttely taas sai jopa kyynelet silmiin. Hieno, hieno, hieno kokonaisuus!

– Emma tosiaan yllätti. Jos joku sanoisi, että lähde katsomaan konkretismia, niin en ehkä riemusta kiljujen lähtisi. Konkretismi on sinänsä enemmän ehkä tämmöistä visuaalista karkkia kuin syvempää sanomaa, mutta oli kyllä hauska nähdä eri teoksia sen suuntauksen konkareilta. Myös meitä kesällä ”vaaninut” Nubbe oli muuten taas täällä! (Näyttely juhlistaa Lars-Gunnar ‘Nubbe’ Nordströmin 100-vuotisjuhlavuotta)

– Niinpäs olikin, ja nyt jo tavoitin jotain hänenkin tauluistaan. Täytyy sanoa, että Emma jotenkin tosi hienosti kuratoi näyttelyt. Koko konretivismiin avautui ihan uusi ikkuna, vaikka se ei ole ollut tyylilajina oma suosikki. 

– Myös videoesittelyt oli hyviä ja riittävän lyhyitä. Emma taitaa tosissaan panostaa videoihin. Selfin videon taustalla soi jopa Jesse Markinin musiikki. Suorastaan hämmästyttävää.

– Minusta oli yllättävää miten paljon teokset puhuivat, vaikka abstrakteissa teoksissa ei usein ole mitään sanomaa tai tunnetta – monen niitä tekevän taiteilijankaan mielestä. Ne olivat rauhoittavia, jopa meditatiivisia, mutta samalla myös arkisia ja leikkisiä. Huulipunien väreistä oli esimerkiksi tehty väriteos, ei kannanottona mihinkään vaan ihan vaan rakkaudesta väreihin! Toisessa salissa taas oli tavallisia henkilövaakoja lattialla ja niillä pääsi kävelemään. Pieni yllätys muuten, että painoin itse parhaimmillaan 156 kiloa!

– Sitä se loma teettää. Siitähän taiteilijat itsekin puhuivat,  meditatiivisesta keskittymisestä teosten tekemiseen, se fiilis välittyy monesta teoksesta läpi. Esimerkiksi magneettiin perustuva kahden naulan jatkuva kiertäminen oli hypnoottinen.  Hyvin taitavasti tehtyjä.

– Sitten yhdysvaltalaisen Tschabalala Selfin näyttely olikin ihan jotain muuta: hyppäys pelkistetystä värien harmoniasta afroamerikkalaiseen värien rikkauteen ja rehevyyteen, jossa ei säästelty erotiikassa tai tunteissakaan. Reheviä naisia, alastomia miehiä…

– No niin. Mutta piti kyllä edellisen jälkeen hetki hieman sulatella, että pääsi siihen sisälle.

– Me kävellään usein näyttely jostain syystä väärinpäin läpi. Nyt piti lähteä oikein etsimään esittelytekstejä, että mikäs tämä näyttely oikein on. Mentiin lopulta sitten näyttely  sekä väärinpäin että vielä uudestaan oikeinpäin läpi. Ja ihan ansaitusti.

– Välillä väärinpäin kulkeminen toimiikin paremmin. Mutta nyt kävi niin, että videon katsomalla hyvät pisteet nousi ihan tappiin. Mä katsoin esimerkiksi heti alussa taulua halaavasta pariskunnasta. Videolla hän sitten kertoi, että siinä mies oli ikään kuin tunkeutuneena naiseen kuin loinen ja nainen joutui kantamaan miestä kuin taakkaa. Koko tarina muuttui. Puhuttelevia, monitasoisia teoksia.

– Kyllä se on viiden pisteen merkki, kun lähes kyyneleet silmissä kuuntelee jo esittelyä. Näyttelyssä oli paljon naisenergiaa, naisten voimaantumista, joka leimaa meidän aikaamme hyvällä tavalla. Mutta samalla tämäkin näyttely oli myös leikkisä, jopa hauska. Katso nyt vaikka tätä rehevää naista yömekossaan!

– Aikamoinen daami. Täytyy antaa Espoolle nyt kovat pisteet. Ehdottomasti suositeltava kokonaisuus!