Taidehallissa voi fiilistellä Tommi Toijan taiteiljaelämää ja vaaleanpunaista melankoliaa

– Taidehalli oli tällä kertaa täynnä pohtivia vaaleanpunaisia ukkeleita ja  sympaattisesti melankolisia hahmoja. Tommi Toijassa on samaa nyrjähtäneisyyttä kuin vaikkapa Viggo Wallensköldissä, vaikka jälkimmäinen on siinä ehkä vielä omalla levelillään. 

– Luin, että Toijalle itselleen on tärkeää toistaa ja varioida tätä samaa, melankolista hahmoa. Mutta jokaisella katsojalla taas ei ehkä ole paloa katsella samaa ukkoa toistamiseen. Sitä ei tietysti Toljan tarvitse pohtia, mutta katsojan kyllä.  

– Onhan muillakin, esimerkiksi Kim Simonssenilla usein samoja hahmoja.  

– No joo, mutta hänen sammalihmiset on keskenään eri näköisiä. Ja oli Toijankin hahmot, lopulta, vaikka muuta luulin.  Tykkäsin esimerkiksi paljon pääpatsaista isossa salissa. Ne oli kuin kasvomaskeja, eri hetkistä, eri tunnelmista.  Aika moni niistä oli jostain syystä nimeltään Yö.

– Oliko yksi jopa Yön saatana. Tuli vähän sellainen olo, että onko taiteiljan työ pelkkää yötyötä, että yö vasta sytyttää taiteen liekin. Ja mitä hän haluaa kertoa taiteellaan maailmasta ja ihmisistä –  surua ja ahdistusta? En ihan tavoittanut, mutta suora katse niillä oli.

– Kyllä me kohdattiin monen patsaan kanssa. Parhaimmillaanhan taiteilijan ja katsojan suhde kai voisi olla kuten avaruudessa erillään kulkevat alukset. Ne ajelehtivat pimeydessä sattumalta koskettamaan toisiaan, välillä vain millisekunninkin hetken,  ja siitä pienestä kosketuskohdasta sitten syntyy jotain.  Jos ei muuta niin pikku kipinä.

– No, melkeinhän siellä kohtasi itse Toijankin. Se Taidehalliin kokonaisuudessaan siirretty Toijan ateljee oli vähän kuin menisi hänen kotiinsa ja voisi siinä sohvalla ottaa yhdessä pikku aperitiivit. Siinä voisi kysyä samalla, miksi nämä sun teokset on niin saa**nan kalliita. (Näyttely on ostonäyttely)

–  Kuratoinnissa oli tosiaan menty ihan uudelle tasolle. Kaikki Toijan ateneumista likaisia laseja, jopa roskia ja tyhjiä pulloja myöten oli tuotu museoon.  Toki miettii, että onko siinä mitään järkeä. Että  miksei näyttelyyn olisi voinut kuulua se, että voi käydä hänen siellä studiollaan, joka on alle kilometrin päässä museosta? Mutta ennakkoluulotonta.

– Onkohan Toijalla ollut putkiremontti tiedossa ja ovat keksineet kuljettaa ateljeen hetkeksi turvaan!

– Ha ha. Pisti silmään, että Toija näkyi  skumpan ja viinin ohella tykkäävän mm. villivadelman makuisesta kivennäisvedestä.  

– Mutta vaikka en ihan kaikessa pysynyt mukana, se ateljeen jälkeen ollut Sateen odottaja oli nappi. Sitä ison kiven alla istunutta hahmoa ei voinut katsoa nauramatta. 

– Se oli tosiaan mainio lopetus. Vieressä yksi pari pohti, että haluaisivat adoptoida sen patsaan. Minäkin ottaisin sen kyllä heti. 

–  Kyllä siitä tuli piste i:n päälle. Ja hemmetti, ettei osuttu päivään, jolloin olisi ollut kiroiluopastus!