ARVOSTELUDIALOGI | Ryhmäteatteri: Se saattaa olla ihminen
– Nyt pitää kyllä aloittaa kertaamalla juonta. Näytelmässä seurataan kirjailijaa, joka työskentelee romaaninsa parissa. Tarina leikkautuu kuitenkin samalla hänen kirjansa päähenkilöhinin, jotka myös ovat lavalla. Kirjassa tuntematon naisen löytyy merestä, ja psykiatri yrittää selvittää naisen tarinaa. Itse kirjailija taas käsittelee lapsuudenystävänsä kuolemaa ja samalla omia traumojaan. Taustalla on myös luokkasotaa ja maailmansodan historiaa…
– Eli kysessä on monessa ulottuvuudessa taituroiva teksti Marjo Niemeltä. Minä ajattelin ensin, että tarina kertoo yksikertaisesti surusta. Tarinahan alkaakin siitä, miten kirjailjaparka oli tippunut ystävänsä hautaan. Sitten hän vimmalla ja vihalla alkaa kirjoittaa kirjaansa. Sellaistahan se suru on. Se saa ihmisen sekaisin, ja kaikki käyttäytyvät omalla oudolla tavallaan.
– Tuo outo nyrjähtäneisyys vetosi kyllä myös minuun ja esitys oli myös nautittavaa seurattavaa. Mutta silti kaikessa paljoudessaan, ihan kuin joku ulottuvuus olisi itsellä jäänyt tavoittamatta. Jäin jo näiden eri hahmojen kudelmaan kiinni. Esimerkiksi kuka oli lopulta kenenkin vertauskuva kirjassa – ymmärsinkö ne oikein?
– Minä taas imaistuin tekstiin, etenkin suruun alussa helposti. Johtuu tietysti siitäkin, että on itsekin kohdannut kuoleman. Mutta lopulta tarinassa kyllä oli monta muutakin merkitystasoa. Kaikki hahmot tarvitsivat apua, mutta eivät jotenkin osanneet tai pystyneet vastaanottamaan sitä. Ja lopulta kohtaamattomuuskin sai säröjä – kohtaamisesta.
Minulle jäi esityksestä päällimmäisenä meren tuoksu.
– Eikös se aina niin mene. Jotenkin jäin silti odottamaan, että tarinan lukuisat eri tasot olisivat punoutuneet selvemmin kokoon, että siitä olisi vielä kohonnut jotakin. Mutta sitä ei lopulta täysin tullut tai en itse havainnut. Mikä oli lopulta totta?
– No eikö kaikki ole totta vain omassa päässämme. Jotkut teknofriikit jopa nykyään uskovat, että koko ihmiskunta on yksi iso simulaatio. Näytelmässä kirjailijakin pakotti kirjansa päähenkilöt toteuttamaan hänen omia ajatuksiaan, jopa vastoin heidän omaa tahtoaan. Hän veteli ihmisten kohtaloiden naruista kuin jumala. Lopun pieni onnikin oli siten vain simulaatiota, keksittyä fantasiaa. Ehkä ihmiset ovatkin siis vain tahdottomia marionetteja elämässään.
–No jopas. Taisit nukkua edellisen yön poikkeuksellisen vähän, vain pari tuntia?
– No kyllä, mutta ehkä tämmöisessä tajunnan ja unimaailman rajamailla liikkuvassa tekstissä on etua kun on melkein itsekin siellä! Huoletti kyllä hieman etukäteen, että nuokunko ensimmäistä kertaa teatterissa, ja nolosti heti eturivissä. Mutta olin kyllä täysin hereillä koko ajan, suorastaan piristyin. Sopii siis myös unettomille.
– Haha, no hyvä niin. Minulle jäi esityksestä päällimmäisenä meren tuoksu.
– Sehän on hieno ajatus. Meren tuoksu – eikö se ole uuden mahdollisuuden tuoksu.
Elämää unen rajamailla
Meren tuoksu
LISÄTIETOA
Ryhmäteatteri: Se saattaa olla ihminen
Ryhmäteatterin kevään kantaesitys yhdistää palkitun kirjailijan, Marjo Niemen, älykkäästi leikittelevän tekstin ja uuden sukupolven kiinnostavimpiin ohjaajiin lukeutuvan Anna Jaanisoon vision.
”Ole varovainen, siinä ohimolla sijaitsee kohta, joka vaurioituessaan muuttaa ihmistä. Ja muutos on pelottava asia.”
Elli on liukastunut ja pudonnut ystävänsä hautaan. Hän istuu yltä päältä mudassa sairaalan päivystyksessä. Elli saa näyn ja alkaa kirjoittaa uutta romaania. Häntä vaivaa jokin, aivan kuin alitajunta yrittäisi sanoa jotain. Todellisuus ja fiktio limittyvät toisiinsa, kun Elli uppoaa yhä syvemmälle romaanin kirjoittamiseen.
Marjo Niemen kirjoittamassa näytelmässä on tarkkoja havaintoja luokkanoususta, ajan syklisyydestä ja ihmisen muistista. Anna Jaanisoon ohjaama esitys jatkaa Ryhmäteatterin tarinavetoisten draamojen perinnettä. Se saattaa olla ihminen on yllättävä sekoitus perinteistä puheteatteria ja elävää musiikkia.
Se saattaa olla ihminen
